Vesikiilan kesäpaikka oli toistamiseen Viialan Pirjonmäellä toisen omistajan mökkirannassa. Tämän kuvan otti Puuvene-facebook -sivuston aktiivi. Kertoi nähneensä lähellä Viialan vierasvenesatamaa komean veneen. Satamapaikka palveli hyvin, mutta poijua ei ollut. Sen vuoksi kesämyrskyllä ankkuri antoi periksi, ja veneen vasen kylki pääsi hakkaamaan rantakivikkoon. Suuremmalta säikähdykseltä vältyttiin ja ensi keväänä selvitään vedenpitävää Hempelin maalia lisäämällä.
Kesän pääretki suuntautui Roineen ja Längelmäveden vesistöihin, mutta myös Vanajalla tehtiin lyhyempiä reissuja. Vanaja on kauttaaltaan matalampi, maanviljelyä on enemmän ja pohja on mutainen. Vastaavasti Roine on kirkasvetinen ja sen vesi on vain vähän rehevöitynyttä. Roineella on mm. Tampereen vedensaannille merkitystä.
Roine kuuluu Kokemäenjoen vesistöön ja sen keskisyvyys on varsin syvä: 8,3 metriä. Tyypillinen maisema onkin kallioisempaa kuin Vanajalla. Pohjoisesta Roineeseen laskee Längelmävesi Kaivannon kanavan kautta. Etelässä se laskee Mallasveteen ja Valkeakosken kanavan kautta Vanajaan. Nämä kaikki vesistöt tulivat matkan aikana tutuksi. Mallasvesi on hieman matalampi, keskisyvyydeltään 5-7 metriä.
Kuvassa kahden vuoden aikainen kotisatama Jumusella, Viialan vanhaa vaneritehdasta vastapäätä. Vaneritehdas palveli jatkosodan aikana lentokonetehtaana.
Valkeakosken kanava on näkemisen arvoinen paikka. Veden noustessa n. kuusi metriä on vesistöjen ero melkoinen. Noustaessa Valkeakosken puolelle kannattaa vierailla myös kapungissa. Valkeakosken satama on hyvä, keskustan lähellä, ja siellä sijaitsee myös huoltoasema. Olimme liikkeellä Työväen musiikkitapahtuman viikonloppuna, joten veneitä oli paljon ja polttoaineen saannista muodostui ongelma. Valkeakoskella saimme tankit täyteen, mutta Rönnissä sijaitseva bensa-asema oli tyhjänä menovedestä sekä meno-että tulomatkalla. Bensiiniä jouduttiin hakemaan kanistereilla, jolloin paluu Valkeakoskelle onnistui.
Mallasvedellä sijaitseva Huhtasaari oli etapeista ensimmäinen ja siellä olimme yöpyneet jo aiemmin. Huhtasaari on yllättävän rauhallinen sijaitessaan lähellä Valkeakoskea. Saaressa on katettu nuotiopaikka ja siitä pystyy hyvin pulahtamaan vesiin, jotka tänä kesänä olivat jopa 25-27 asteisia. Längelmävedellä pysähdyttiin myös edellisvuodelta tutussa Koivusaaressa. Paikkaa pitää paikallinen Kesäpäivän pursiseura, eikä sen tasoista palvelukokonaisuutta löydy juuri mistään edes merisaaristosta, suurimipia satamia lukuunottamatta. Sataman palveluita mm. saunoineen voivat käyttää myös muiden venekerhojen jäsenet. Hatunnosto siitä. Satama löytyy jonkin matkaa Kaivannosta ylöspäin mentäessä.
Mennessä pysähdyimme syömään Rönniin, jonka perinteinen tanssilava on paikallinen illanviettopaikka. Rönnistä emme saaneet bensiiniä, mutta todistimme paikallisen Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n päivätansseja. Ruoka oli vatsat täyttävää, vaikkei tietenkään mitään gourmeeta. Kesäteatteriakin Rönnissä esitetään - nyt olisi voinut katsella suomenhevosesta kertovaa näytelmää.
Menomatkalla poikkesimme myös Savikon Pepen Tappara-henkisellä mökillä Lyhönniemessä. Mökki löytyi pienen etsimisen jälkeen helposti. Saunoimme hyvin ja suoritimme kanistereilla polttoainetäydennyksen. Lopulta saavuimme Längelmäveden latvavesille Länkipohjaan, jonka uinuvaan maalaisidylliin tutustuimme. Länkipohjaan mentäessä molemmilla puolilla kohoavat upeat ja jylhät kalliot. Totesimme maiseman olevan poikkeuksellisen silmiä hivelevä. Koko matkan oli rauhallista: kesä antoi parastaan lähes 30-asteen helteiden muodossa ja muita veneiliöitä näkyi harvakseltaan.
Kuvassa Länkipohja: tämän edemmälle ei pääse.
Koska paluumatka karttui joutuisasti, päätimme tehdä parin yön pyrähdyksen Mallasvedeltä Pälkänevedelle sekä sen jälkeen Hauhonselälle ja Iso-Roineelle; emmekä katuneet. Matkalla näimme upeita paikkoja: kapeita jokimaisia reittejä kauniissa kesä-Suomessa.
Pälkäne paljastui etenkin vesitse tarkasteltuna hienoksi paikaksi. Sen eteläpuolitse virtaava Kostianvirta (jossa todellakin oli pieni virtaus) oli mieleenpainuva paikka. Nämä ovat vesiä, jonne ei purjeveneillä ole asiaa, syvyyden ollessa matalimmillaan alle metri. Kävimmepä Pälkäneen lounaispuolella hiekkasärkälläkin, josta onneksi selvittiin perälaitetta nostamalla.
Pälkäneveden länsipäässä Aitoossa, Jouttesselän jälkeen sijaitsee vierasvenesatama, jota vuonomaisuutensa vuoksi on hyvä kehua. Kiinnittyminen tapahtuu sivukiinnityksenä. Paikalla oli remontti kesken, mutta näkee, että satamaan satsataan.
Häme on vanhaa asuttua seutua, ja se tuli todistettua käydessämme paluumatkalla Hauhossa. Hauhon puutaloarkkitehtuuri, vanha kirkko ja hautausmaa tekivät vaikutuksen. Sieltä jatkettiin kuitenkin yöpymään Mäntysaareen, jossa sijaitsee luonnonsatama nuotiopaikkoineen.
Matka oli tiivis, mutta onnistunut. Jo paluumatkalla moottorin varoitusääni ilmaisi perälaitteen öljyn kulumisesta. Onneksi perälaiteöljyä oli matkassa, ja pääsimme ajamaan läpi koko reissun, palaamaan Viialaan ja ajamaan veneen Aulangon kautta koleassa syyssäässä Hämeenlinnaan, josta tapahtui veneen nosto. Ensi vuonna onkin edessä paluu Helsingin Taivallahteen ja sitä ennen perusteellisempi pohjan huolto maalin paikkauksineen, primereineen ja myrkkymaaleineen (joita sisävesillä ei tarvittu). Lisäksi tilataan moottorin perälaitteen huolto sekä moottorin normaalihuolto. Nyt vene on jälleen pressujen alla ensilumien sataessa Hyvinkäällä. Kevättä odotellessa, siis!
Vesikiilan sivuprofiili on sulavalinjainen:
