Katsaus moottorijahdin vaiheisiin 1950-2011

Teollisuusneuvos Veikko (Veli) Orava (s. 12.7.1912, Viipuri)  hankki nykyisin Vesikiila nimellä tunnetun moottorijahdin ilmeisesti 1950-luvun vaihteessa. Kuvassa Veli Orava jossakin päin Saimaata vaimonsa Terttu Elisabet Sorvaniemen (s. 30.9.1928, Tampere) kanssa. Kyseessä oli teollisuusneuvos Oravan kolmas avioliitto (kaksi ensimmäistä ensimmäisen vaimon kanssa), joka solmittiin 12.7.1953. Orava kuoli 26.9.1967. Avioliitosta syntyi viisi lasta, aiemmasta avioliitosta Oravalla oli yksi lapsi.

Viipurilaisen, mutta myöhemmin riihimäkeläistyneen teollisuusneuvos Oravan vaiheet on selvitetty Biografiakeskuksen verkkojulkaisussa: http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=929

Teollisuusneuvos Oravan kunniaksi on Riihimäelle nimetty Oravankatu. Kuvassa ns. Oravan tehtaat sekä oikeassa yläkulmassa johtajan huvila. Nykyisin alue on puolustusvoimien käytössä ja tehtaassa toimii viestikeskuskorjaamo. Molemmat veneen nykyiset omistajat suorittivat varusmiespalvelustaan Riihimäen viestirykmentissä, josta palvelus jatkui mm. RuK:n viestikomppanjassa.

Varmaa tietoa veneen alkuperästä tai veistopaikasta ei ole säilynyt. Ensimmäisestä avioliitosta Saimi Maria Turusen (s. 27.8.1913, Ilomantsi) kanssa syntyneen pojan mukaan vene olisi kuljetettu Kuopiosta Lappeenrantaan 1950-luvun taitteessa, jolloin hän n. kymmenvuotiaana oli ollut neitsytmatkalla mukana. Tietoa siitä, oliko vene tilattu uutena, ostettu käytettynä - tai mitkä veneen alkuvaiheet ovat - ei tällä hetkellä ole olemassa. Vastaavantyylisiä veneitä on olemassa mm. Ruotsissa, mutta Kuopio lähtösatamana viittaa pikemminkin suomalaiseen alkuperään.

Vene rekisteröitiin venerekisteriin 1958. Jahti nimettiin vaimon toista nimeä mukaillen Elisabetiksi. Ajan myötä modifoituna, nykyiseenkin venekantaan verrattuna Vesikiila on varsin pitkä, 10,1 metrinen moottorijahti. Leveyttä veneellä on 2,62 metriä. Pohjan muoto on ns. pullonpohja, mikä on aikalaisveneille tyypillistä.

Erikoista on kuitenkin pohjan profiili. Se on edestä syvempi ja perästä matalampi. Tarkoituksena lienee ollut parantaa veneen ohjattavuutta, parantaa vauhtia ja liukuvuutta sekä lisätä ketteryyttä. Veneen syväys on vain n. 0,6 metriä, joten sillä on hyvin voinut matkustaa myös matalammilla sisävesillä ja rantautua helposti. Kuvassa Vesikiila Saaristomeren kansallispuistossa, Växön saaressa.

Veneen runko ja/tai kannet on valmistettu Oregonin männystä. Köli on puolestaan tehty paksusta saarnista. Pohjan tukirakenteita on myöhemmin uusittu lehtikuusesta. Veneen ylempiin osiin on käytetty mahonkia. Alkuvaiheessa yläosissa käytettiin mahongin lisäksi mm. vaneria. Vuoden 2009-2010 uudistuksen jälkeen koko veneen yläosa on umpimahonkia.

Kuvassa Vesikiila ennen viimeisiä remontteja luonnonkauniilla Modermaganilla Tammisaaren kansallispuistossa ennen rungon yläosan remonttia. Suhteellisen pienessä saaressa erikoislaatuista on makeavetinen lampi, minkä vuoksi siellä asustaa peuroja.

Perinnettä jatkaen

Vesikiilaa on vuosikymmenten varrella modernisoitu ja entisöity, tavoitteena säilyttää vene yhtä aikaa ajanmukaisena ja käyttökelpoisena, mutta ajattomana.

Venettä kuljetti alkuvaiheessa keskimoottori (jonka mallista ei ole tietoa), mistä edelleen on todisteena moottorisyvennys kuljettajan paikan vieressä sekä reijät akselin sijoitusta varten pilssissä. 430 litran tankin sijaitessa keulassa, oli vene varsin etupainoinen, perä puolestaan kevyesti liikkuva.

Veneen luonteeseen vaikuttanut ensimmäinen suurempi muutostyö tehtiin 1960-luvulla, jolloin takatilaan asennettiin sisäperämoottori ja peräosaa pidennettiin n. metrillä. Toimenpide paransi liukuvuutta ja lisäsi nopeutta. Vene muuttui takapainoisemmaksi ja puoliliukuvaksi. Perälaitteen asentaminen vanhanmallisen peräsimen tilalle paransi ohjattavuutta.

Viime vuosina tehty hydrauliohjauksen asentaminen, moottorin ja perälaitteen uusiminen sekä  polttoainetankkien sijoittaminen veneen perään paransi ajo-ominasuuksia. Ajettavuus muuttui tasalaatuisemmaksi, koska keula pysyi kaikissa olosuhteissa saman painoisena.

Vesikiilassa on monia sotien väliselle ja välittömästi sen jälkeiselle ajalle ominaisia muotokielen piirteitä. Vesikiilan kaltaista alusta tuskin oltaisiin suunniteltu 1920-luvulla, jolloin salonkiveneiden keulat olivat uppoavia ja kiilamaisia ja ikkunat pieniä. Sen sijaan jo 1930-luvulla veneiden muotokieli alkoi muuttua. Vesikiilan kaltainen vene olisi voitu tehdä 1930-luvulta 1950-luvulle saakka.

Valkoisen värin käyttö pohjassa sekä moottorijahdin sivuprofiili henkii oman aikansa käsitystä siitä, miltä aikalaisen moottorijahdin tuli näyttää. Valkoista käytettiin esimerkiksi 1920-luvulla yleisesti suurempien alusten, mm. salonkiveneiden pohjan värinä. Veneen yläosassa on myöhemmin käytetty myös valkoista (ks. kuva luvussa Vesikiila siirtyy Kymiin), mutta alunperin koko yläosa oli petsattua ja/tai lakattua puuta.

Puuveneiden tekokulttuuri Suomessa heikentyi 1960-luvulta lähtien lasikuituveneiden valtakauden alettua, toisin kuin esim. Ruotsissa. Myös veneiden mallit muuttuivat oleellisesti.

Aikalaisittain suuren ja nyt jo iäkkään veneen omistaminen on vaatinut pääomia. Ei ole ihme, että suurin osa veneen omistajakunnasta on vaikuttanut yritystoiminnassa. Suomi on muuttunut siltäkin osin, että "patruunaveneestä" on tullut tavallisten suomalaisten harrastus. Historia jatkaa kulkuaan: toinen nykyisisitä omistajista vaikuttaa ammattiyhdistysliikkeessä, toinen tietotekniikka-alan yrittäjänä ja sijoittajana.

Vesikiila saa nimensä

Veneen osti 1960-luvun vaihteessa rakennusalan yritys Teräskiila Oy:n omistaja agronomi Erkki Araluoma naapurinsa ja ystävänsä Reino Järvisen kanssa. Veneen nimi muutettiin yrityksen nimeä mukaillen Vesikiilaksi ja sillä matkustettiin ainakin Vanajalla. Teräskiila Oy:n omistajat pitivät näyttävästä esiintymisestä, sillä Vesikiilan ohella Araluoma ajoi harvinaisella jaguarilla. Hänellä oli omistuksessaan muitakin ajan luksusautoja.

Erkki Runo Araluoma syntyi 4.7.1920 Helsingissä. Hän muutti Hausjärveltä Riihimäelle vuonna 1937, jossa vihittiin puolisonsa, silloin pertteliläisen Ritva Araluoman kanssa avioliittoon 15.12.1951. Hyvinkäälle pariskunta muutti elokuussa 1969. Avioliitosta syntyi kaksi tytärtä.

Hämeen maakunta-arkistossä säilyneen tuolloisen rekisteriotteen mukaan vene rekisteröitiin 13.7.1967 toimitusjohtaja Reino Emil Järvisen nimiin. Miksi ystävysten kesken rekisteröinti näin tehtiin ei ole tiedossa. Käyttöpaikaksi ylläolevan kopion mukaan ilmoitettiin Vanajaveden vesistö. Tuolloin venettä liikutti Mercruiserin 110 sisäperämoottori, joka kehitti 62,5 hevosvoimaa. Tämä antoi Vesikiilalle 18,2 solmun huippunopeuden, joka on koneiden kasvusta huolimatta säilynyt suunnilleen samana, vaikka uusimmassa moottorissa tehoa löytyy tuplaten vanhaan verrattuna. Näin merkittävästi veneen nopeutta sanelee rungon muoto. Toisaalta nykyisin kuidutuksen ja uuden moottorin jäljiltä myös painoa on varhaisvaiheita enemmän.

Vene ilmoitettiin myydyksi Helsinkiin asiakirjapäivällä 4.6.1969. Mahtoiko myynti edeltää yrityksen ajatumista konkurssiin ja omaisuuden siirtämistä muihin nimiin, ei ole myöskään tiedossa. Samoin vielä tiedossa ei ole, rekisteröitiinkö venettä lainkaan Helsingin A-rekisteriin.

Teräskiila Oy:n rakentamat kymmenet julkiset-, asuin- ja tehdasrakennukset vaikuttivat erityisesti Riihimäen keskustan ja lähialueiden ilmeeseen. Keskustan vanha rakennuskanta hävisi kerrostalojen ja liikehuoneistojen tieltä. Riihimäen lisäksi Teräskiila rakensi paljon myös lähikuntiin. Hyvinkäällä sen rakentamia ovat mm. Hyvinkään uusi kirkko, jonka urakkasopimus allekirjoitettiin syyskuussa 1959, sekä Sveitsin uimala sekä Sveitsinrinteen yhteiskoulu. Teräskiila teki konkurssin vuonna 1971, ja tapahtumia setvittiin eri oikeusasteissa seuraavien 16 vuoden ajan.

Riihimäen kaupunginmuseo kokosi syksyllä 2012 Teräskiila Oy:tä koskevan näyttelyn.

Veneilyssä tyylitaju oli vanhaa ja perinteistä arvostava, mutta tekniikkaa alettiin modernisoida. Teräskiilan hankkiessa veneen, siinä oli vielä keskimoottori, joka sijaitsi kuljettajan paikan vieressä keskellä lattiaa. Vuonna 1964 veneeseen tehtiin muutostöitä. Parolassa sijaitsevalla Väinö Hirvosen omistamalla veistämöllä veneeseen vaihdettiin uusi sisäperämoottori, joka sijoitettiin veneen taakse.

Parolan seudulla toimi tuolloin ainakin kolme tiedossa olevaa veistämöä, jotka enimmäkseen tekivät puisia soutuveneitä. Muutostyöt tehneen Väinö Hirvosen omistama veistämö toimi vuosina 1956-1974.

Vesikiilan masto oli tuolloin suora ja siinä sanotaan olleen myös tutkaheijastimen. Veneen tankki sijaitsi edelleen keulassa. Tankkitilaan pääsi etukajuuttaan sijoitetuista luukuista tekemään mm. siivoustöitä.

Vene oli erään silminnäkijähavainnon mukaan 1960-luvulla usein kiinnitettynä Hämeenlinnan hotelli Aulangon laiturissa. Tämän havainnon todensi eräästä kuolinpesästä 2012 löydetty kuva. Kuva sijoittunee 1960-luvun puoleen väliin.

Vesikiilasta ilmestyy ajoittain uutta tietoa. Kun Facebookin Puuvene-ryhmässä oli veneestä muutama kuva, otti yhteyttä venekortteja keräilevä henkilö, joka kertoi, että hänellä oli kuva veneestä. Näin olikin. Vesikiila on kuvattu Aulankoa kuvaavaan postikorttiin aivan samassa paikassa kuin ylempikin kuva. Vene on siis ollut ao. paikassa pitempiaikaisessa säilytyksessä. Kortti selvitti erään aiemmin hämärän peitossa olleen asian; sen, että vene oli rekisteröity Hämeen lääniin tunnuksella H-395. Tämän avulla voitiin lähestyä nykyistä maakunta-arkistoa ja täydentää ylläolevia tietoja.

Koska Teräskiila Oy:n vaheet olivat paikallisesti merkittäviä, myös veneen historia ja kulkeutuminen nykyisille omistajilleen kiinnosti Hyvinkään-Riihimäen alueen paikallislehti Aamupostia. Aiheesta tehtiin alla oleva lehtijuttu.

Vesikiila siirtyy Kymiin

Teräskiila Oy:n ja sen tytäryhtiöiden konkurssin aikoihin Vesikiila siirtyi uuteen omistukseen. Teräskiilan omistajat olivat ylläpitäneet omiin käyttötarkoituksiinsa pimeitä tilejä, joille oli ohjattu yrityksen rahaa. Samaa varallisuutta oli lisäksi pantattu useaan otteeseen. Tiedossa ei ole, oliko Vesikiila juridisesti yrityksen vai sen omistajien henkilökohtaista omaisuutta. Rahat olivat joka tapauksessa menneet "sekaisin".

Veneen seuraava omistaja oli kotkalainen insinööritoimiston omistaja, mm. pienteollisuuden rakennushankkeisiin perehtynyt Kalervo Aahos. Vene myytiin joko tuttaville tai ammatillinen yhteys Teräskiilan toimialaan oli sattumaa. Vene oli sijoitettuna Sapokan satamaan ja sillä seilattiin Suomenlahdella. Summan telakalla veneeseen tehtiin joitakin muutostöitä. Siirron yhteydessä sen rekisteritunnus muuttui Kymen läänin R-1661 –tunnukseksi.

Nykyisin paikanmuutoksen jälkeen rekisteritunnus ei muutu yhtä helposti: nykyisen Etelä-Suomen läänin tunnuksia ovat R (aiemmin Kymi), A (aiemmin Helsinki) ja U (aiemmin Uusimaa). Veneen aikaisemmasta, Hämeen läänin H-tunnuksesta ei ole tietoa.

Vuonna 1979 vene siirtyi Kotkasta Imatralle Maija-Liisa Sopasen omistukseen. Vesikiilaan tehtiin vuonna 1985 remontti, jossa pohja ja katto kuidutettiin ja veneen yläosat uusittiin. Työ tehtiin hyvin ja olosuhteissa, joissa vene myöhempinä vuosina oli, toimenpide todennäköisesti esti aluksen luhistumisen.

Alkuperäistä kuidutusta jouduttiin uusimaan v. 2005 perälaitteen alta, jossa virtaus on voimakkainta. Samassa yhteydessä kuitupinnoille tehtiin karhennus, joka mahdollisti sivu- ja etukansilla liikkumisen myös sateisilla keleillä. Veneen takaosassa oli 1980-luvulla kuvassa näkyvä uimataso.

Vesikiilan sisustuksessa käytettiin viininpunaista samettiplyysiä. Seuraava verhoilu tehtiin Vuoksen verhoomossa 1980-luvun puolivälissä. Materiaalina oli Saab-henkilöautoista tuttu plyysi. Sisustan väri vaihtui siniseksi, kerrossänky poistettiin ja sisälle tullessa oikealle puolelle asennettiin kaasuliesi. Puun ohella sininen väri on ollut siitä lähtien hallitseva Vesikiilan sisustuksessa.

Veneen moottori oli sijoitettu muutosvaiheessa takaosaan. Se oli amerikkalaisissa ”letukoissa” eli Chevroleteissakin käytetty moottorityyppi. 1980-luvun alussa Vesikiila sai moottoriksi samaa perua olevan 120 hevosvoimaisen 2,5 litraisen OMC:n sisäperämoottorin, joka löytyi käytettynä, mutta hyväkuntoisena venepurkamolta. Tämä moottori oli 1970-luvun tuote, mutta sen tarkka valmistusvuosi ei ole tiedossa.

OMC:n historiaa voi tutkia oheisesta linkistä: http://en.wikipedia.org/wiki/Outboard_Marine_Corporation

Veneen kunto kuitenkin heikkeni ajan myötä ja sen uudet omistajat olivat lyhytaikaisia. Veneen haltijana oli käyttötarvikeliike TT-Realisointi Oy:n omistaja Tuomo Tarvainen vuosina 2001 – 2002 ja Hotelli Vuoksenhovin johtaja Simo Torkkila vuosina 2002-2003.

Eloonjäämiskamppailu

Vesikiila siirtyi syyskuun alussa 2003 nykyisten haltijoidensa Vesa Maurialan ja Niko Wessmanin omistukseen ja siirrettiin seuraavana keväänä Helsinkiin Taivallahden venekerhon satamaan. Ennen omistajanvaihdosta veneeseen tehtiin kuntokartoitus, jossa rungon havaittiin olevan hyvässä kunnossa: lahopaikkoja ei juuri ollut, minkä myöhemmätkin remontit ja läpivientien tekeminen ovat osoittaneet.

Edessä oli useamman vuoden entisöinti- ja uudistustyö. Ensimmäisenä vuonna vene hiottiin, petsattiin ja lakattiin uudelleen. Samassa yhteydessä veneen vanha kuivakäymälä vaihdettiin moderniin septilaitteistoon. Vesikiilan kaikki sähköjohdot uudistettiin samassa yhteydessä. Veneeseen hanknttiin lisäksi lukuisasti uusia varusteita, mm. tietokone plotteriohjelmistoineen, kaikuluotain ja GPS-paikannin.

Ensimmäisinä Helsingin vuosinaan sähköt ja erityisesti moottori aiheuttivat ongelmia. Kone oli ilmeisesti vaurioitunut talvisäilytyksissä ja korrosoitunut kohtuullisen pahasti. Kone hajosikin lopulta männän katkeamiseen Porvoon edustalla elokuussa 2005. Edes Hyvinkään ammattioppilaitoksella keväällä 2006 suoritettu koneistus ei auttanut, vaan edessä oli laajempi koneremontti. Kuvassa vanha OMC-moottori, vielä toimintakunnossa.

Loppukesästä 2006 suoritettiin moottorin vaihto ja arviolta kolmekymmenvuotias OMC vaihdettiin uuteen MerCruiserin 130 hevosvoimaiseen, 3-litraiseen sisäperämoottoriin. Moottorityyppi on Volvo Pentaakin yleisempi ja markkinajohtaja maailmassa. Normaali marssivauhti vaihtelee säästä riippuen 10-18 solmun nopeuteen.

Keväällä 2007 luovuttiin myös ongelmia aiheuttaneesta 430 litran keulatankista ja taakse asennettiin kaksi uutta 91-litraista bensiinisäiliötä. Em. toimenpiteiden seurauksena veneen vauhti kohosi lähes 20 solmuun ja siitä tuli aidosti puoliplaanaava ja vakaampi kuljetettava. Kuvassa nykyinen moottori, jolla vuonna 2012 käyttötunteja on n. 300 tuntia.

Nykyisen moottorin bensankulutus:

Kierroksia     Nopeus     Kulutus/t     Kulutus/NM

1500             5,7             5                0,9

2000             7,3             7                1,0

2500             8,5            14               1,6

3000           11,6            19               1,6

3500           15,8            25               1,6

4000           18,7            33               1,8

Keväällä 2006 veneen ohjausjärjestelmäksi asennettiin hydrauliohjaus aiemman vaijeriohjauksen sijaan. Myös mittaristo ja kuljettajan pöytä uusittiin. Ajovakaus parantui ja ohjauksesta tuli turvallisempi: mitenkään harvinaista ei nimittäin ole, että vanhojen puuveneiden ohjausvaijerit ovat ajossa saattaneet katketa, jolloin vene on menettänyt täydellisesti ohjattavuutensa.

Samana kesänä uuden petsin ja lakan saivat myös veneen ulkotilat. Sisätilat ovat säilyneet 1980-luvun remontin jälkeen lähes alkuperäisessä kunnossa, lukuun ottamatta mattojen, tekstiilien ja patjojen uusimista, ohjauspulpetin uudistamista sekä teknisten laitteiden asennusta. Talven 2010 uudistustyön aikana myös katon rakenne palautettiin oletettavasti alkuperäiseen muotoon.

Talvikautena 2009 - 2010 veneeseen tehtiin mittava ulkoremontti. Suomen Puuveneyhdistyksen puheenjohtajan suosituksesta päädyttiin käyttämään loviisalaista M-Yachts telakkaa http://www.m-yachts.fi/. Vene vietiin telakalle lokakuussa 2009.

Muutostyö eli koko yläosan uudelleen rakentaminen parraksesta ylöspäin toteutettiin umpimahongista, koska korkeiden työvoimakustannusten maassa - toisin kuin veneen tekohetkellä - keskeisen kustannuksen muodosti tehty työ, ei raaka-aine.

Samassa yhteydessä veneen lasitus tarkistettiin. Tarkistuksessa löytyi toista kymmentä paikkaa, jossa alkuperäinen kuidutus oli hieman irronnut puusta. Koko pohja kuidutettiin uudelleen ja hiottiin nykystandardeja vastaavaksi.

Vuonna 2011 veneeseen suoritettiin normaalit vuosihuollot. Samoin keväällä veneen lattialaudat uusittiin. Aiemman ohuemman laudoituksen tilalle rakennettiin paksummasta, teak-petsatusta mäntylaudasta kestävä ja yhdenmukainen laudoitus.

Merellinen Vesikiila

Vesikiila on viime vuosina ollut tuttu näky Suomenlahdella erityisesti Helsingin seudun saaristossa. Profiilinsa vuoksi se jää kanssaveneilijöiden mieleen. Veneellä on useina vuosina liikuttu lähes jäidentuloon saakka. Kuvassa Vesikiila ennen veneen yläosan uusimista Kaivokarissa, jossa on poikkeuksellisen upea linnusto.

Vesikiilalla on tehty matkoja sekä itäiselle että läntiselle Suomenlahdelle. Suosikkipaikkoja ovat yleensä luonnonkauniit saaret, joihin rantautumiseen usein tarvitaan kalliokiiloja ja ankkuri. Näissä saarissa flora ja fauna ovat konkreettisimmin tavoitettavissa. Idässä vakiopaikkoja ovat mm. Sipoon Kaunissaari, Porvoo, Kaivokari, Norra Sandö ja Ulko-Tammio. Lännessä Tammisaaren saaristossa mm. Stora Härrö, Rövaren, Kaparen, Lähteelä, Bylandet, Gölisnäs, Älgö, Modermagan sekä Turun saaristossa Yxskär ja Söderskär. Kuvassa Vesikiila lähdössä Porkkalanselän ylitykseen.

Useimmiten viikonloppumatkoilla kohteena on ollut Taivallahden venekerhon paikka Villingin Kristallilahdessa. Umpimahongista tehty veneen yläosa on huomattavasti aiempaa laadukkaampi ja ennen kaikkea pitää sade- ja roiskevedet ulkona. Samasa yhteydessä tehty kuidutuksen hiominen ja kunnostus on tuottanut nykyaikaisen tason ja ilmeen.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on viedä Vesikiila sisävesille, joko Vanajalle tai Saimaalle. Samoin tarkempi tutustuminen Turun saaristoon sekä Ahvenanmaan saariin ovat listalla sopivaa aikaa odottamassa. Vierailu Ruotsin saaristoon on myös suunnitelmissa, mutta vaatii runsaasti aikaa. Viron rannikolla Vesikiila ei ole omiaan, koska saariluontoa on erittäin vähän. Samoin Viron residenssiin pääsee nopeammin ja kustannustehokkaammin kaupallisia yhteyksiä käyttäen.

Mallinsa ja muutostöiden ansiosta Vesikiilaa on helppo kuljettaa erityisesti saaristo-olosuhteissa. Voimakkaallakin tuulella painava vene on erittäin suuntavakaa erityisesti vasta- ja etusivuaallokkoon ajettaessa. Samoin saaristoluonnosta kiinnostuneille etua antaa veneen muotoilu sekä erittäin matala syväys, jonka ansiosta rantautuminen luonnonsatamiin sujuu vaivattomasti.

Suurimman haasteen kuljettajalle aiheuttaa perästä puhaltava voimakas tuuli, erityisesti silloin kun aallot ovat pitkiä ja syviä. Pullonpohjaveneille tyypillisesti Vesikiilakin rullaa sivuaallokossa. Pituuteensa nähden kapeahko ja ketterä vene vaatii käyttäjältään merenkäynnin lukemista. Veneellä on kuljettu n  20 m/s aallokossa (mm. Porkkalanselän ylitys), mutta yleensä mukavan matkanteon tuulirajana on pidetty 10 m/s.

Nykyisin veneen vakuutusarvo on 45 000 euroa, mikä ei luonnollisesti vastaa siihen käytetyn pääoman määrää.

Vanhassa puuveneessä on tunnelmaa, jonka vain aika voi luoda.

Uudistustyö jatkuu

Merkittävimmät uudistustyöt nykyisten omistajien toimesta:

Tekniikka ja varustus:

Moottori ja perälaite

Bensatankit

Varamoottoritaso ja 3 hv varamoottori

12V sähköt

Maasähköjärjestelmä

2-akkujärjestelmä ja akut

Akkujen latausjärjestelmä

Hydrauliohjaus

Ohjauspulpetti

Gps, näyttö ja tietokone
iPad perustainen navigointijärjestelmä

Kaikuluotain

Jääkaappi

Septi

Potkureita (myös varapotkurit)

Kolme erilaista ankkuria

Täydellinen katsastusvarustus

Puuosat ja rakenteet:

Partaasta ylöspäin koko vene uusittu alkuperäisen mallin mukaan

Ulkopuolen vaakatasojen uusinta ja karhennus

Kylkien lasikuidutuksen uudistus

Pohjaraudan kiinnitys ja tiivistys

Lattiatasot veneen sisä- ja ulkotiloissa

Patjat, pehmusteet ja lattiamatot

Ulko- ja sisätilojen ovet

Ulkotilan penkit ja pöytä

Kattoluukku ja sen kiinnitys

Pöytä- ja hyllytasoja